Vielä vähän shoppailua ja sitten kotiin

Viimeisenä päivänä otettiin suunnaksi Potsdamer Platz. 

Sony Center oli mielenkiintoisen näköinen paikka.

Täältä löytyi myös viimein ostoskeskus, jossa oli lelukauppoja. Sieltä löytyi tuliaisiksi Nukkumatti, joka tosin näyttää enemmän tontulta punaisine nuttuineen. 

Tämä Playmobil -kauppa olisi ollut minun unelmien täyttymys lapsena, ihan parhaita leluja! 

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös tämä loma. Loma, joka oli minulle enemmän kuin tavallinen loma. Tämä reissu jää lähtemättömästi mieleeni eräänlaisena käännekohtana elämässäni. 

Tämä loma merkitsee minulle tietynlaista itseni voittamista ja henkistä kasvua. Se jollain tapaa symboloi itsevarmuutta ja vapautta. Aikani haaveiltua päätin alkaa toteuttamaan niitä haaveitani. Uskalsin heittäytyä tuntemattomaan ja luotin itseeni. Osasin varata matkan, osasin liikkua suurkaupungissa, pärjäsin.

Matkan ehdoton kohokohta on lentomatka, ja loman loppuminen tarkoittaa lentomatkaa. Eli siistiä kun loma loppuu, jee!

Lähdettyämme hotellilta poikkesin vielä lähistöllä olevan Checkpoint Charlien luona olevassa myymälässä vilkaisemassa myytävänä olevia muurinpaloja.

Matkalla lentokentälle syötiin vielä viimeiset durum dönerit, nam!

Ja sitten mentiin!

Hei hei Berlin!

Shoppailua ja nähtävyyksiä Berliinissä

Toisena päivänä otettiin bussi numero 100 ja lähdettiin pienelle kiertoajelulle. Tällä linjalla pääsee kätevästi monien nähtävyyksien luokse ja on edullisempi kuin varsinaiset turistibussit.

Brandenburgin portti.

Ihan portin lähellä oli Holokaustin muistomerkki, joka oli aika vaikuttava. Muistomerkin alla on juutalaisten joukkotuhosta kertova näyttely, mutta siellä ei käyty. Ehkä toisen kerran sitten perehdytään enemmän historiaan.

Ihan meidän hotellin lähellä oli Juutalaismuseo, joka sekin katsastettiin vain ulkopuolelta. Siihen synkkyyteen perehtyminen on varmaan aika raskas kokemus, jätettiin toiseen kertaan sielläkin käyminen.

East Side Gallery.

Ylläolevassa kuvassa meidän ei tarvinnut pönöttää, kun siellä taustalla jo pönöttää joku. Meiltä siis teemaan sopiva hieman vapaamuotoisempi poseeraus. Pusi pusi.

Tuon muurinpätkän toisen pään lähettyvillä oli valtava Universalin rakennus. Meinattiin käydä markkinoimassa meidän bändiä, mutta ei sitten mentykään, kun tää oli vähän niinkun lomareissu.

Ja sitten siihen shoppailuun.

Länsi-Berliinistä, läheltä KaDeWe -tavarataloa löytyi ihana Lego-kauppa. Melko pieni pinta-alaltaan, mutta monikerroksinen ja siellä oli vaikka mitä. Tämä oli ehkä hauskin:

Siitä vaan purkkiin niin paljon kun mahtuu :) Pieni purkki lähti tuliaisiksi tyttärelle.

Ja sitten sinne KaDeWe -tavarataloon. Kalliita pieniä putiikkeja, ei me tuonne shoppailemaan oikeasti menty. Käytiin vaan katsomassa se kuuluisa ruokaosasto. Olihan se.

Minä kun oon siiderin ystävä, niin Berliinissäpä sainkin juosta sen perässä jokusen kilometrin ennen kuin löytyi. Tässä on vähän kontrastia Tallinnasta roudattuihin halpoihin siiderilaatikoihin:

Kaupungin kalleimmasta tavaratalosta löytyi lasipulloja, jotka käärittiin kassalla papereihin.

Leluosastolta taasen löytyi insinöörimiehelle mieluinen lelu. Joku rakennelmahässäkkä, missä kulkee kuulia. Sitä olisi kuulemma ollut mukava rakennella ja aamukahvia juodessa seurailla kun kuulat kiertää rataa. Kauppaan se kyllä jäi. Hö.

Ensimmäinen päivä Berliinissä

Ensimmäisen päivän postaus alkakoon pönötyskuvalla:

Ensimmäisenä aamuna, unelmanpehmeässä sängyssä hyvin nukutun yön jälkeen lähdettiin etsimään aamupalapaikkaa. Melkein heti kulman takaa löytyikin ihana pikkukahvila, missä oli paljon porukkaa, niin tiskin takana, kuin pöydissäkin. Suurin osa tosin haki pikkupurtavaa mukaan, sillä ovi kävi koko ajan. Harmi kun ei tullut otettua kuvaa paikasta, ihan häkellyin siitä leivonnaispaljoudesta. Oli suolaista ja makeaa, pikkupurtavaa ja pienellä tiskillä helpotusta vähän isompaan nälkään.

Aamupalan jälkeen ajettiin metrolla Alexanderplatzille. Kuuluisa tv-torni bongattiin vaan alhaaltakäsin, jonka jälkeen lähdettiin tutkimaan elektroniikkaketju Saturnin valikoimaa.

Boset jäivät kauppaan, toisin kuin muutama vaate viereissä "shoppailijan taivaassa", eli Primarkissa.

Halpaa, kivaa ja paljon! Siellä kaupassa voisi viettää koko päivän. Vaatteita, koruja, kenkiä, laukkuja, pussukoita, kosmetiikkaa.... ihan mitä vaan. Koko perheelle :D

Alexanderplatzilta lähdettiin kiertoajelulle bussilla nro 100. Bussista jäätiin pois Breitscheidplatzilla, jossa oli keskeisellä paikalla aika pysäyttävä nähtävyys, keisari Vilhelmin muistokirkko.

Jo ennen reissua tehtiin päätös, että otetaan tämä loma hauskanpidon ja rentoutumisen kannalta, eikä perehdytä sen syvemmin historiallisiin juttuihin. Syystä että, olen sen verran helposti asioihin eläytyvää tyyppiä, että niihin hirveyksiin syventyminen olisi tehnyt koko reissusta liian synkän. 

Aukion toiselta laidalta löytyikin meille sopivampi paikka, Irish Pub, jossa on maailman paras Bailey's coffee!

Ja sitten seuraa blogin huono huumori -osuus:

"Tarjoilija, tarjoilija! Lasissani on kärpänen!"

Annoin kärpäsen nauttia viinistä kuvauksen ajan, jonka jälkeen nostin tyypin lautasliinan päälle toipumaan. Hetken päästä se siitä lennähti kohti uutta pöytää. Ja juu-u, minä nautin viinini loppuun tyytyväisenä, suomatta ajatustakaan sille, missä kaikkialla kärpänen on mahdollisesti käynyt ennen lasiini tupsahtamista. Kärpäsepisodista huolimatta Block House oli oikein mainio pihvipaikka.

Syömisen jälkeen suunnattiin hotellille vähän huilailemaan ja miettimään mihin päin sitä illalla oikein suuntaisi. Helmikuinen maanantai ei ajankohtana varsinaisesti ollut yöelämän suhteen se vilkkain, mutta löydettiin me muutama kiva pieni baari, jossa käytiin ihmettelemässä keskieurooppalaista hauskanpitokulttuuria. Ei tarvittu erillisiä tanssilattioita kuten meillä koto-Suomessa; jos tanssittaa, niin ei kun pistää vaan tanssiksi. Myös alkava nyrkkienheiluttelu hoidettiin järjestysmiehen toimesta eräässä baarissa tavalla, joka Suomessa hoidettaisiin, noh, hieman eri tavalla.

Eikä meillä Suomessa ole tällaisia yötorejakaan :D

Käytettävissä olleella kuvausvälineellä en onnistunut, tosin en edes yrittänyt, säätää valotusta, joten kuva on pimeä. No hei, yökin on pimeä. Heh. Mutta tässä vielä loppuun uusintaotos lainavaloa käyttäen. Näihin pönötystunnelmiin päätän tämän postauksen.

Eräs ihan tavallinen päivä

Ennen seuraavaa osaa Berliinin-matkasta haluan kertoa teille meidän eräästä ihan tavallisesta päivästä.

Maanantai 2.3.2015.

Tyttö herää ekana ja mua väsyttäisi vielä. Vaivoin saadaan isä kelpaamaan aamutoimien suorittajaksi ja minä saan jatkaa unia vielä tunnin verran. Herään jälleen tytön herättämänä. Tällä kertaa nousen ja menen aamukahville. Tänään on neljästä kotipäivästä viimeinen. Pakkauspäivä. Normipäivä. Tällaista reissua varten pitäisi pakata:

Rauhallisen kahvihetken ja erinäisten leikkitoimien jälkeen lähden käymään kaupassa. Tutun turvalliseen vihreään ostoskärryyn valikoituu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aika perussettiä.

Kotona alkaa härdelli. On mietittävä mitä kaikkea tarvitaan seuraavan reissun aikana. Nyt kun lähdetään on maaliskuun toinen päivä, talven ja kevään taitekohta. Kun tullaan, on huhtikuu jo pitkällä. Seuraava reissu on kirjaimellisesti sitä "laivaa ja Lappia". Ei liene oleellinen seikka mainita, että olosuhteet ja siten tarvittava varustus on näissä paikoissa jokseenkin erilainen.

Minä pakkaan meidän perheen naisten kamat. Miehen osa on jälleen ärsyttävän yksinkertainen ja helppo; yksi matkalaukku, pari paitaa ja varakalsarit. Noh, en silti vaihtais osia. Tässä kohtaa ehkä kuuluisi sanoa, että rakastan tätä laukkukaaosta:

Pesen koneellisen pyykkiä.

Ja toisen.

Ja kolmannen.

Ja vielä neljännen.

Ilman kuivausrumpua ei tultaisi toimeen. Koska eihän näitäkään pyykkejä olisi voinut niinä kolmena ensimmäisenä kotipäivänä tehdä. No ei. Ne kolme päivää oli pyhitetty rentoutumiselle.

Pakkauspäivänä on mietittävä kaikenlaista, ajateltava asioita aika pitkälle. Pitää kastella kukat. Jättää verhot auki, että kukat saa valoa. Jättää postilaatikon avain luottotyypille ja delegoida välittämään tietoa tärkeistä posteista ja laskuista, joiden eräpäivät on jo menneen talven lumia siinä vaiheessa, kun kotia tullaan. Otin pihatuijasta kausivalot pois, tai vähän oikaisin, vedin vaan piuhan irti seinästä. Ei olis ehkä kovin kiva, että huhtikuun puolessa välissä jouluvalot olis toivottamassa meidät tervetulleiksi kotiin. Vaatteita pakatessa on otettava huomioon, että vuodenaika vaihtuu reissun aikana. On oltava toppatakkia ja kevättakkia, pulkka ja kurahousut. Omat kumpparit jätin kotiin, koska en tiedä kestääkö ne auto-olosuhteita pitkiä aikoja, jos käyttötarvetta ei tulekaan.

Päivän toinen kauppareissu tehtiin tytön kanssa yhdessä, käytiin ostamassa hänelle aurinkolasit. Ne edelliset on jotenkin kummallisesti pienentyneet. Kotimatkalla auton takapenkillä istui ylpeä "poptähti", lasit luonnollisesti silmillä ja pipo kolmevuotiaan käsin ihanasti miten sattuu -laitettuna.

Ehdittiin me vähän ulkoillakin. Ulkona oli ihana keväinen ilma; lumet on viime reissun aikana sulaneet jo jonkin verran ja pihassa näytti ihan keväältä. No tietty, koska nyt on kevät. Sen tietää siitä, että meillä on muurahaisia ja mulla on huomenna synttärit. Lähdettiin tytön kanssa pihaan tekemään kevättä.

Tää oli mahdollisesti ainut kerta, kun tänä keväänä pääsen tekemään kevättä. Ei sitä jäätä pihassa niin paljon ollut, etteikö se voisi sulaa kokonaan pois meidän reissun aikana. Haikeana katselin niitä muutamia paikkoja, mistä sain jäätä lohkeamaan. Huomenna jäänreuna olisi pehmennyt taas sen verran, että siitä saisi hienoja lohkareita irti. Keväänteko on ollut mun homma aina.

Ulkona suoritettiin myös lasten ulkovaatteiden laatutesti:

Tämäkin ulkoilu piti ajoittaa niin, että vaatteet ehtii kuivaa siihen mennessä kun lähdetään. Päivän toiselle ulkoilukerralle piti laittaa sellaiset vaatteet, mitkä ei lähde reissuun mukaan. Hah! Onnistuinpas kuulostamaan siltä, että meillä ulkoillaan aina kaksi kertaa päivässä. Joo ei :D

Eikä meidän reissulapsella ole kellontarkat nukkumaanmenoajatkaan. Tänään tyttö sai valvoa vähän normaalia myöhempään, koska mitä myöhemmin nukahtaa, sitä pidemmän aikaa nukkuu (ehkä) automatkalla. En raaskinut myöskään lopettaa leikkejänsä omassa huoneessaan, sitä luksusta kun on tarjolla vasta viiden viikon päästä seuraavan kerran.

Tytön nukahdettua lajittelin sen pyykkivuoren matkalaukkuihin. Kerrankin alkaa olla kamat valmiina ihan hyvissä ajoin. Mä oon semmonen "aina myöhässä" -tyyppi. Ja kerrankin tuntuu siltä, että muistan pakata kaiken ja tehdä kaikki asiat, mitä olin suunnitellutkin. Kello lähenee puolta kahta ja alan siirtää laukkuja autoon. Oma projektinsa sekin. Autoa lastatessa täytyy miettiä mitä kasseja tarvitaan matkan aikana, ja järjestellä ne sellaisille paikoille, että ovat helposti saatavilla. Vielä viimeinen tarkistus, että kaikki on kyydissä, ja sit se alkais olla niinku siinä.

Eiku menoks!

Viimeinen kuulutus lennolle AB8313!

Lauantai 31.1.2015, Helsingin Länsisatama. Keikat M/S Finlandialla soitettu, kamat saatu roudattua laivasta pois ja lapsi pussattu märäksi ja vilkutettu heipat. Kun auton perävalot hävisivät näkymästä, tuli itku. Ristiriitainen olo; tätä hetkeä olin odottanut kuin kuuta nousevaa, mutta samaan aikaan sisällä kalvaa ikävä. Kyllä tyttö pärjää, mutta mites äiti?

Avasin siiderin. Lohtusiiderin. Riemusiiderin? Se oli sitä molempia. Niitä kaikkia, pitkään odotettu. Loma on täällä ja nyt, tässä hetkessä! Ja samantien tuli hieno turistiolo; eikös laivasatamassa kuulukin juoda halpaa Viron siideriä suoraan tölkistä ja vetää matkalaukkua perässä?

Lento lähtisi vasta huomenna, joten saatiin vähän niinkuin varaslähtö lomaan. Mikä sen parempaa, kuin viettää iltaa ystäväpariskunnan kanssa. Hyvää ruokaa ja juomaa, mutta etenkin yhdessäoloa ilman mitään kiirettä.

Sunnuntai 1.2.2015, kello puolipäivä. Mukavaa rauhassaheräilyä ja Berliini-oppaiden lueskelua. Tässä kohtaa täytyy mainita erityiskiitos Millalle loistavasta sunnuntaibrunssista! Kyllä meidän kelpasi olla. Ja sitten taas vaan odoteltiin. Odotellessa virkkasin tällaisen:

Ajattelin ensin, etten ota virkkuita mukaan reissuun ollenkaan, mutta sitten tulin järkiini. Virkkuut pitää aina olla mukana, nih. Metallikoukkua tosin ei saisi ottaa koneeseen mukaan, mutta en kai mä nyt koneessa ehtisi mitään virkatakaan.

Ja sitten mennään! Apua!

Tuntui ihan epätodelliselta saapua lentokentälle. Minä? Täällä?! Joo-o! Mahtavaa! Vähänkö oli hieno fiilis palloilla lentokentällä tärkeän näköisenä. Todellisuudessa taisin näyttää ihan pihalla olevalta turistilta. Viimeksi kun olen lentokoneella lähtenyt ulkomaille, ei ollut Facebookia eikä älypuhelimia. Siksi olikin aika uutta ja ihmeellistä katsoa puhelimen sovelluksesta ohjeet, mille portille pitää mennä. Eikä meillä mitään "oikeita" matkalippujakaan ollut, puhelimessa kaikki. Vautsi.

Mun kovia kokenut laukkuni. Tällä samaisella Helsinki-Vantaan kentällä tämä laukku lähti ensimmäiselle matkalleen, Mauritiukselle. Näiden kahdeksan vuoden aikana laukku on nähnyt paljon. Kovin montaa päivää se ei ole ollut tyhjillään, aina siellä jotain on. Mutta nyt se oli varmaan tyhjimmillään ikinä. Kerrankin mun laukkuni oli kevyt! Ja kerrankin siinä oli ne lentolippuset, mun laukussa!

Voi että mä nautin siitä olotilasta. Olla osa tilannetta, mistä olen haaveillut, mutta minkä olen ajatellut kuuluvan vain muille. Yhtäkkiä olin siinä itse. Nautin myös kahvikupposesta konetta odotellessa. Siitä oli pakko nauttia, koska:

Ja sitten tuli se hetki.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

En muista milloin mua on jännittänyt niin paljon, kuin koneeseen istuttuani. Olin ihan täpinöissäni. Nyt olisi oikeasti se hetki, mitä olen niin hartaasti odottanut. Se on tässä ja nyt. Kone lähti rullaamaan kiitoradalle ja minä tarrasin tuolin käsinojista kiinni. Jalat tärisi, tai oikeastaan ne hyppi. Seurasin ikkunasta koko ajan, mitä ympärillä tapahtuu. "Minä istuin kiitotien päähän, jäin ihmettä katselemaan...".

Hetkeksi seisahduttiin, lyhyt hetki paikallaan. Kohta mennään. Valmiina? Nyt! Moottorit aloittivat mahtavan jylinänsä ja kone alkoi kiihdyttää. Nousukiihdytyksen ja nousun aikana vuosien odotus ja jännitys valuivat kyyneleinä poskiani pitkin. Taisin jotain epämääräistä mölistäkin siinä tunnemyrskyssä. Todella yllätyin reaktiotani, mutta siihen kitetytyi niin paljon. Niin paljon. Juhlan kunniaksi ostin kuohuviinin.

Nautin koko matkasta, niin paljon.

Ja sitten oltiin Berliinissä! Lentokentältä ostettiin kolmen päivän Berlin Welcome Cardit, joilla päästäisiin pärräilemään julkisilla. Ystävän neuvoja noudattaen löydettiin helposti hotellille. Tosin jäätiin metrosta yhtä pysäkkiä liian aikaisin pois, mutta eipä se ylimääräinen kävely mitään haitannut. Hotellimme oli Mondrian Suites am Checkpoint Charlie. Vasta kolmantena päivänä huomasin tuon muurin pätkän, että niin laput silmillä sitä kuljettiin :D

Oltiin hotellilla sunnuntai-iltana. Vietiin laukut huoneeseen ja ajateltiin lähteä vähän käppäilemään ja tutkimaan mitä hotellin ympäristöstä löytyy. Lähinnä jokin ruokapaikka oli etsinnässä. Saatiin kävellä aika pitkän aikaa ristiin rastiin, mutta ei löydetty mitään auki olevaa ravintolaa, mistä olisi saanut vielä siihen aikaan ruokaa. Syötiin sitten ensimmäiset dönerit. Niiden jälkeen alkoikin olla jo päivä aika täynnä ja oltiin ihan valmiita nukkumaan.

Ekan reissupostauksen päättää matkan ensimmäinen pönötyskuva, olkaatten hyvät: